Timo Lindfors – Ekaterina Krutovskaya-Kauppinen
Timo ja Katja voitokkaita Kemissä
Syksyn ensimmäiset GP-kilpailut järjestettiin Kemissä 3.9.2011. Järjestävänä seurana toimi Aida Keminmaalta. Timo ja Katja voittivat kilpailun ylivoimaisesti, puhtaalla ykkösrivillä. Voitto takasikin heille lähes varmasti edustuspaikan oman luokansa MM-kilpailuun. Maailmanmestaruus tullaan tänä vuonna ratkomaan Ranskan Rouenissa joulukuun puolenvälin paikkeilla.
Timo Lindfors – Ekaterina Krutovskaya-Kauppinen semifinaalissa Saksassa
25 German Open Championships järjestettiin Stuttgartissa 16.-20.8.2011. Avoin senioriluokan latinalaistanssikilpailu pidettiin upeassa Alte Raithallen salissa lauantaina kristallikruunujen alla. Kilpailuun osallistui lähes 80 paria useista eri maista. Paikalla oli kahta paria lukuun ottamatta kaikki maailman rankinglistan kärkiparit, joten kilpailun taso oli jopa korkeampi kuin kyseisen luokan MM-kisoissa
Timo ja Katja sijoittuivat kilpailussa sijalle 8. Finaaliin otettiin normaalin kuuden parin sijaan seitsemän paria, joten he olivat ensimmäisiä finaalin ulkopuolelle jääneitä. Sijoitus äärettömän kovassa seurassa oli kuitenkin loistava. He ovatkin vakiinnuttaneet paikkansa kovissakin kilpailuissa joko finaalissa tai heti finaalin ulkopuolella.
Kilpailun voitti hallitsevat maailmamestarit Ranskasta Gwenael Lavigne – Stephanie Godet. He ovat voittaneet yhteisellä tanssiurallaan kaikki kilpailut, joihin ovat osallistuneet. Hopeasija jäi Saksaan maansa mestareille ja viime kevään British Open Championships voittajille Andreas Hoffmann – Isabel Krüger. Kolmanneksi kisassa tuli Suomessakin viime syksynä kilpailleet venäläiset Sergey Makarenko – Anna Makarenko, jotka olivat muun muassa viime vuoden MM-kisoissa sijalla 5.
Timo ja Katja ovat maailman rankinglistalla GOC –kilpailun jälkeen viidentenä.
Tanssiklubi Master ry












